9. joulukuuta 2012

Tunnustus

Nytpä oli tämä tyttö ihan unohtanut saaneensa tunnustuksen, hupsheijakkaa! Style by Petra.K minua tällä tunnustuksella muisti ja nytpä pistän sen etiäpäin vaikka sen monesti olen tehnyt ennenkin. Mutta, kivoja blogeja on aina ihana muistaa. Muutoinkin elämässä on tärkeää, että aina välillä muistaa sanoa ihan ääneen, että välittää. :)


Seuraaville blogeille lähtee minulta tämä tunnustus ja taas jälleen kerran silläkin uhalla, että olen sen samoille antanut ennenkin.


Ja kuten tyylilleni on ominaista, rikoin sääntöjä taas jakamalla tämän useammalle kuin mitä säännöissä "käskettiin", sillä...

Tunnustuksen oikeat säännöthän ovat siis seuraavanlaiset:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa joka antoi sinulle hienon tunnustuksen 

2. Anna tunnustus eteenpäin viidelle lempi blogille ja kerro heille siitä kommenteilla
3. Kopioi post in-lapun kuva ja liitä se blogiisi
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post in-lapulla ja toivo et lempiblogisi jakaa sen eteenpäin.


Tällainen tunnustushan on mitä mainioin keino kertoa toiselle bloggaajalle, että tykkää. :)

<3

P.S. Ihanan ei bloggaavan kommentoijan tunnustuksen haluan antaa myös, koska nää tällaiset menee aina bloggaajille. Oman tunnustukseni annan ahkeralle kommentoijalleni Daralle. Kiitos, että olet olemassa ja ihan super hauska muutenkin. <3



18 kommenttia:

  1. Kiitos tunnustuksesta, ne niiiin saa iloiseksi! Pitääpä ryhdistäytyä ja hoitaa pari tunnustustusta/haastetta tuota pikaa alta pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jää välillä ihan turhan pitkäksi aikaa lojumaan nää tunnustukset ja haasteet, niinku tääkin. Aika noloa ;)

      Poista
  2. Lämmin kiitos tunnustuksesta. Ihanaa, että pidät blogistani :). Laitan tunnustuksen eteenpäin ensi viikolla.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tunnustuksesta! Muistutti taas kerääntyneistä haasteista... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, pistin vahingon kiertämään, kun itselläkin oli jäänyt muutama rästiin. ;)

      Poista
  4. Uih... <3 Lämmin kiitos sinulle, Irina, tunnustuksestasi, ja pusu&rutistus kaupan päälle! Et kuule usko miten lämmin ja hyvä mieli mulle tuli, ihan kyyneleet kihosivat silmiin... Kiitos sulle, että olet olemassa ja vielä niin ihana bloggaajakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläs nyt itkua siellä tihrusta, ihan olet tunnustuksen ansainnut. :)

      Poista
    2. Mutkun ei sitä silleen osaa ajatella, että joku voisi oikeasti näistä mun hölinöistä paljoakaan perustaa... Enkä sitäpaitsi ole missään blogissa aiemmin nähnyt oikein postauksessa tunnustusta jollekin ei-bloggaajalle, joten kyllä tää tunnustus meikäläisen aika ällikällä löi :) Vielä kerran kiitos tunnustuksestasi, ja taas mää melkein alan vetisteleen kun olet niin ihana <3

      Poista
    3. En mäkään ole moisia tunnustuksia nähnyt, tuli vain mieleeni kun tuota tein, että mikä jottei joskus voisi antaa tunnustusta blogittomillekin lukijoille. Ja sitten kummasti ekana tulit sinä mieleen. :) Musta on vaan tosi kiva, kun sulla nimenomaan on paljon asiaa ja paljon hölinää ja tuntuu siltä, että sä tosiaan annat ittestäsi jotain muillekin. Tuot omaa iloista persoonaasi kommenttien kautta näkyville ja sitähän tämä maailma on: antamista ja saamista puolin ja toisin. Ehkä paremminkin voisi vielä yrittää ilmaista... eli toisten huomioimista. :)

      No nyt mä jatkan aamukahvin juontia ennen kuin puhun ihan sekavia. Pitäisi vaan muistaa olla puhumatta ja kirjoittamatta mitään ennen kaffetta ;)

      Kivaa päivää!

      Poista
  5. Oho, kommentti katosi bittiavaruuteen... :)No uusiks:
    Suuret kiitokset Irina!! Tunnustukset saa aina niin hyvälle mielelle <3<3

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja kumarrus tunnustuksesta! :)

    VastaaPoista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...