1. huhtikuuta 2012

Sisustuskuvahaaste - Makuuhuone

Kolmannen viikon viimeinen haastepostaus, hurjan äkkiä aika kulkee! Tänään on ollut makuuhuoneen siistimispäivä. Olisin mielelläni kuvannut koko makkarin, mutta raivaussyistä osa makkarista ei ole kuvauskelpoinen.



Täytyy tuo Methodin lattianpesuaine (sitruuna-inkivääri) kuluttaa loppuun ennen muuttoa, siellä tolle ei ole mitään käyttöä, kun lattia on laminaattia.



Pistin petivaatteet pesuun ja pesin ensimmäistä kertaa päiväpeitonkin. Puhdasta tuli eikä peitto kärsinyt pesussa (40 astetta).



Verhot ovat kärsineet ajan saatossa, osasyynä aiempi ADHD-kissani, joka tykkäsi tökkiä kynsiään verhoon. :) No eipä hätiä mitiä, verhot kippaan roskiin muuton yhteydessä ja uuteen kotiin onkin jo verhot valmiina. <3 Samoin makuuhuoneen nykyinen valaisin jää tarpeettomaksi, joten annan sen eteenpäin.



Siirsin Tam Tamin eteiseen ja laitoin Lack-pöydän takaisin yöpöydäksi. Puhtaat petivaatteet on sängyssä ja viimeiseksi silaukseksi heitin ainoan esillä olevan sisustustyynyn sängyn päälle. Aijai, kun näyttää hyvältä tuo mustan, valkoisen ja keltaisen yhdistelmä!

Nyt suihkuun, sujahdus lakanoiden väliin ja Zzzzz. Ihanaa viikkoa ihanat! <3

P.S. Käykäähän osallistumassa blogini sivupalkissa olevaan kyselyyn!

5 kommenttia:

  1. Mä olen käsittänyt että tuota Methodin lattianpesuainetta voi käyttää myös laminaattilattioilla ihan yhtä lailla kuin sitä Methodin puulattioille tarkoitettua ainetta. Ainakin kun englanniksi asiasta aikoinaan googletin niin kävi ilmi että monet sitä laminaattilattialle käyttivät. Niin ja lukeehan sen pullon takaetiketissäkin näin: "Formulated for hard floors, like stone, tile or laminate."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas! Hyvin olen minäkin läksyni lukenut. ;)

      Poista
  2. No eihän sitä kaikkea aina huomaa ;-)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Hitsi kun en millään muista. :( Mulla on sellainen heikko mielikuva, että tuo voisi olla tän vuosituhannen alussa hankittu Lauttasaaresta jostain valaisimien maahantuojalta/valmistajalta. Ihan varmaksi en uskalla sanoa.

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...