15. tammikuuta 2012

HAASTE: Hetkiä vuodelta 2011

Sain Pinkki työhuone -blogin Marialta haasteen, jossa pitää kertoa kymmenestä viime vuoden parhaimmasta, hauskimmasta, ihanimmasta tai kamalimmasta mutta mieleenpainuvimmasta muistosta ja tapahtumasta vuodelta 2011. Lisäksi ohjeistettiin kertomaan myös mahdollisista toiveista, odotuksista ja miksei lupauksista vuodelle 2012. Hui! En osaa vielä varmasti sanoa, saanko noin monta juttua kasaan. :D

1. Heti tammikuun alussa syntyi pitkään odotettu pieni poika ystävälleni. Olin mukana synnytyksessä ja heti synnytyksen jälkeen ystäväni pyysi minua pikkuisen sylikummiksi. Mikä kunnia! <3 Ristiäiset olivat maaliskuun alussa.

2. Kuuden päivän kuluttua tästä toinen ystäväni sai pojan ja näin ihanasta kummitytöstäni tuli isosisko! <3

3. Lopputalvesta aloin pitkästä aikaa taas meikkaamaan ja kulkemaan muissakin kuin collegehousuissa. ;) - näin niinku karkeesti sanottuna!

4. Asuin alkuvuodesta 2,5 kuukautta vastasyntyneen kummipoikani ja äitinsä kanssa, sillä äitini oli mun kotona putkiremppaa evakossa. Oli ihan mielenkiintoinen kokemus ja sain viettää paljon aikaa pikkuisen pojan kanssa.

5. (Oho! Ollaan jo kohdassa 5!) Aloimme erään ystäväni kanssa pitämään aiempaa tiuhempaa yhteyttä keskenämme. Olemme tutustuneet jo 2001 asuessamme samassa talossa. Ymmärsin, kuinka paljon olinkaan kaivannut tätä ystävyyttä!

6.   Kesäkuun alussa piipahdin pikareissulla Oslossa.

7.  Ihan ensimmäisen blogini postauksen kirjoitin 2.7.2011. Suuret on olleet suunnitelmat mulla! ;) No ei, onhan ne aika suuret vieläkin. Mutta että olisin heinäkuussa saanut raivattua tän asunnon?!! Huh :D

8.  Oma pieni ADHD-kissani muutti maalle Joensuuhun (ja sulki heti alkuun uuden omistajansa parvekkeelle ;)) ja jäimme hoitokissa R:n kanssa tänne keskenämme. Näyttää siltä, että R on tullut jäädäkseen. <3 :)

9. Vuoden selkäkipukärvistelyjen jälkeen välilevynpullistumani vihdoinkin leikattiin 19.10.2011 ja toipuminen alkoi. Tuntui, että toipuminenkin vaan kesti ja kesti ja välillä uskoin jo, ettei leikkauksesta ehkä ollutkaan apua. Muutamaan pikkuvikaa lukuunottamatta kaikki on nyt kuitenkin tosi hyvin ja kipujakaan ei enää ole! :)

10. Ensimmäistä kertaa tein joulun omaan kotiini ja äitini tuli tänne joulunviettoon. Olisimme muutoin olleet vanhempieni luona, mutta isä joutui olemaan joulun pois kaupungista ja siksi äitini tuli luokseni. Minä olen aina ollut se, joka jouluisin menee jonnekin muualle. Nyt vihdoin sain olla joulun omassa kodissa! :)

Niin ne 10 kohtaa täyttyivät kuin itsestään! Yhden kohdan jopa jätin pois, olisi muuten tullyt yksi liikaa. ;) Tuossa oli viime vuoden hetkiä. Kaikki eivät nyt mitään super-extra-luksus-juttuja - kuten joillain esim. omien talojen valmistumiset, omat lapset jne. - mutta ikimuistoisia hetkiä omalla tavallaan. Merkityksellisiä jollain tavoin kuitenkin. Kirjoitinhan kuitenkin juuri ne tähän. :)

Sitten pitäisi odotuksia, toiveita ja haaveita ensi vuodelle laittaa. Mä toivoisin, että mun blogi kehittyisi ja se tarjoaisi mahdollisimman monelle mahdollisimman paljon kaikkea kivaa ja ihanaa. Tätä voisi siis utilitarismiksikin kutsua - mahdollisimman suuri hyöty mahdollisimman monelle. ;) Tietenkin edellinen pitää sisällään myös sen, että saan tätä kotiani laitettua enempi toiveitteni mukaiseksi, päävärinä valkoinen ja ripaus mustaa. Päälinjat edelleen samat. Tämän lisäksi toivon, että saan vuoden aikana viettää ihania hetkiä minulle kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa. <3 Muut toiveet/haaveet/suunnitelmat ovat sitten tällä hetkellä sitä osaa elämästäni, jota en tänne blogiin jaa. :)

Jaan tämän haasteen eteenpäin seuraaville:

14 kommenttia:

  1. Että tuo on ärsyttävää, kun noita selkäjuttuja ei hoideta ripeämmin! Vuosi on aika pitkä aika kärvistellä kipujen kanssa. :( Mulla leikattiin 2007 selkä "vain" kolmen kuukauden jälkeen, tosin toinen kinttu kerkesikin kärsimään aikamoiset vauriot, ennen kun he leikkasivat! :( Ihan hanurista...

    VastaaPoista
  2. Olihan siinä monta sellaista hienoa juttua ja tärkeää asiaa, joita ei pidä ollenkaan vähätellä. Olet todella sydämellinen ihminen, kun olet ottanut luoksesi asumaan remonttia paossa olevan ystävän vieläpä pienen lapsen kanssa. Eikä varmasti ihan jokaiselta onnistuisi olla toisen tukena synnytyksessä. On se sen verran rankka juttu.

    Oma terveys on varmasti sellainen asia, että on tärkeysjärjestyksessä listattuna melko korkealla. Paraneminen jostakin vaivasta on kyllä ihan huippu juttu!

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Image: Hurja kipuvuosihan tuo oli ja mietin edelleen, miten jaksoin... mutta mä olen sitä mieltä, että mä pääsin "nopeasti" leikkaukseen. Jotkut ei pääse koskaan. Alun perin mulla oli ortopedin leikkausarvioaika 4.11., mutta saan olla "kiitollinen" että lokakuun puolivälissä lähti oikea jalka alta. Olisin edelleen muuten varmaan vielä kipujeni kanssa. :)

    VastaaPoista
  4. Valua Kuvasa: Selitin vissiin hieman huonosti tuon asumisjutun. Eli siis äitini tuli mun luokse pakoon heidän putkiremppaa ja minä lähdin vähän niin kuin äitiä pakoon sitten ystäväni luokse. ;) Äiti asui täällä ja minä kaverilla sitten.

    Kiitos kauniista sanoistasi ja mukavaa viikkoa sullekin! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos paljon kivasta haasteesta. Tosin minä olen postannut jo vuoden 2011 kohokohdat -otsikolla postauksen, niin tästä tulisi aika samanlainen. Kiva oli lukea sinun upeita vuoden kohokohtia:) Täältä löydät minun vuoden 2011 kohokohdat:
    http://sisustusjasepustus.blogspot.com/2011/12/vuoden-2011-kohokohtia.html

    VastaaPoista
  6. Soile: Kiitos linkistä. Kävin kurkkaamassa ja olinkin lukenut sen jo aiemmin. :)

    VastaaPoista
  7. Kivat sun top 10! Kiitti hei haasteesta. Täytyypä paneutua siihen viimeistään viikonloppuna.

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. On sullakin tapahtumarikas vuosi kyllä ollut! Niitä muistoja ja tapahtumia yhtäkkiä kertyy iso kasa, kun hetkeksi oikein pysähtyy. Huomasin saman ja teki oikein hyvää pitää vähän muisteloita ittekseen! :)

    Jatka samaan malliin vaan blogisi kanssa, juttujasi on tosi kiva lukea! :) Ja vaikka en aina kommentoikaan, niin tykkään, kun julkaiset vinkkejä erilaisista huomaamistasi jutuista, kuten vaikka se mindfulness-tutkimus, bloggaaja-juttu (Plaza-sivustollako se oli) jne. Aina olen klikannut eteenpäin lukemaan niitä! :)

    VastaaPoista
  9. Sally: Toivottavasti saan tältä vuodelta myös lisää ihania kokemuksia! Iloista viikkoa sulle myös! :)

    VastaaPoista
  10. Pinkki työhuone: Kiitos! Sanasi lämmittävät mieltäni tosi tosi paljon. <3 Vaikka on kiva kirjoitella blogia ittensä vuoksi, niin ihan mielettömän ihanaa huomata lukijakunnan kasvavan, vakkarilukijoiden läsnäolon ja sen, että voi tuottaa tekstiä, joista itsensä lisäksi myös lukijat pitävät. Olet ihana! :)

    VastaaPoista
  11. oli tosi kiva lukea nämä kymmenen kohtaa :). tuo kohta 9 varsinkin loistava, ihanaa et kivut on poissa!

    VastaaPoista
  12. S: Kiitos! Sitä ei joka hetki edes tajua, miten upeaa se on, kun ei ole kipuja. Pitää välillä nipistää itteensä oikein, että tajuaa. :)

    VastaaPoista
  13. Hienoja hetkiä sulla ollut :-) Meillä on mennyt roolit vähän nurinniskoin. Sä olet alkanut meikkaamaan ja pukeutumaan "paremmin" ja mä taas olen lopettanut meikkauksen ja pukeudun hyvinkin rennosti. Ennen kuljin aina korkkareissa, hiukset laitettuina ja naama meikattuna ja päällä muotivaatteet. Nyt on ihan eri meininki, mutta tämä nykyinen tyyli tuntuu kuitenkin omimmalta. Kukin tyylillään :-)

    Mun 10 kohtaa taitaisivat olla aika ankeita, sillä viime vuosi oli raskain vuosi ikinä.

    -Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee parempi!

      Poista

Blogini on muuttanut!

Uusi osoitteeni on http://whiteandfresh.casablogit.fi

Tervetuloa seuraamaan ja kommentoimaan! <3

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...